Eilinen ratsastustunti oli omalta osaltani melkoinen fiasko. Miten ihmeessä voin unohtaa kaiken painoavuista ja ohjasavuista kesken kaiken? Näköjään hyvin helposti. Ratsuna toimi jälleen Simba ja Simbahan on omaperäinen maksikokoinen poni, suuren hevosen päättäväisyydellä varustettuna. Simba vei minua kuin pässiä narussa, kun tahtotilani laski jämäkästä tilaan: mentäiskö vaikka laukkavoltti, mentäiskö?
Ei muuten menty laukkavolttia tuossa tahtotilassa. Mentiin muutama askel laukkaa, tipahdus raville ja ulos ympyrältä eikä mitään reagointia ratsastajan apuihin. Unohtui nimittäin perusasiat ympyrällä hämmennyttyäni laukannoston vaikeudesta ja lopulta hämmennyin varsin sekavustuneeseen tilaan ja höpöksi meni,että heilahti!
Tunnin jälkeen koputtelin itseäni raipalla päähän ja mietin miten tämä kaikki on mahdollista? Että ihminen unohtaa, UNOHTAA kesken kaiken perusasiat. Melkeinpä olin valmis jättämään touhun sikseen. Keveyden vaikeus on löytää tasapaino apujen välille. Tavoitteenani on pehmeä ratsastaja, mutta nyt mentiin jo liian pehmeäksi;) Tänä aamuna huomasin kuitenkin ystäväni pienellä kannustuksella tarttuvani puhelimeen ja kas, perjantaille on varattu yksityistunti - ratsaille takaisin, mars! Perjantaita siis odotellaan ja vietetään viimeistä kesälomaviikkoa..
Perjantaita kohti seuraava mietelause mielessäni: " Pitää ratsastaa enemmän sydämellä, ratsatuksesta on tullut voimistelua ilman sielua"..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti